Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille.
Nimipäiväonnittelu
Onnea Timo ja Timi!
Poppelikumpu, Säsong 1
Poppelimetsään on saapunut bussi, jota kuljettaa Narsku. Kun vaativat matkustajat koettelevat kuljettajan hermoja, on aika etsiä apua Poppelikummulta.
Tete ja Mama
Mama aikoo leipoa kakun salaa, mutta Tete huomaa sen ja tahtoo mukaan. Vatkatessa taikinaa roiskuu ympäriinsä, mutta onneksi Mamalla on pyyhe, jolla pyyhkäistä kasvot puhtaaksi, mutta pitääkö Tete moisesta?
Pikku Kakkonen
Kori on lastattu hedelmillä. Susanna ja Alli keräävät koriin hedelmiä.
Henrietta, Säsong 1
Maatilalla kiertää huhu, että alueella olisi nähty kettu. Henrietta koettaa saada ketun napattua.
Ilona ja luonnon ihmeet, Säsong 1
Ilonalla, Nooralla ja Larilla on luontokerho, ja ihan oikea kerhotalo. Eräänä päivänä kerhoon tulee niin paljon uusia jäseniä, että kerhotalon seinät kaatuvat!
Osku, Säsong 1
Osku etsii metsän uumenista jotain, mitä esitellä muille leiriläisille, mutta löytääkin uuden tuttavuuden.
Pikku Kakkonen
Saara ja Aapeli tanssivat kakkien yhteisen kevättanssin.
Sankarikoulu, Säsong 1
Illaksi on luvattu komeaa meteorisadetta. Kaupungin keskustaan on kerääntynyt paljon väkeä ihailemaan tähdenlentoja, mutta mitään ei näy.
Pikku Kakkonen
Pilvimuodostelmia. Veera kertoo sadun, jossa pikkunallet oppivat kuuntelemaan toisiaan.
Ryhmä Hau ilmojen teillä
Pennut päätyvät uhkarohkeaan pelastustehtävään ilmojen halki Flappingtonin herttuan nostaessa koko Haukkulan taivaalle prinsessalta varastamansa timantin avulla.
Nimipäiväonnittelu
Onnea Timo ja Timi!
Pikku Kakkosen postipyyntö
Postipyyntö: Minä...eli siis sinä! Mitä teet mieluiten, missä jutuissa olet hyvä ja missä tarvitset harjoitusta? Piirrä oma kuvasi ja kerro itsestäsi.
Galaxi
Vaihtuvateemainen, alakouluikäisille suunnattu ohjelma.
Eka & Helmi, Säsong 1
Eka muuttuu kärpäslätkäksi ja Helmi sateenvarjoksi.
Minä, Elvis Riboldi, Säsong 1
Elvis Riboldi on täynnä intoa ja energiaa oleva lapsi, jolle sattuu ja tapahtuu jatkuvasti. Kun hän kohtaa ongelman, hänellä on tapa tehdä siitä vielä isompi ongelma.
Kotikadun jengi ja vihreä valo, Säsong 1
Hugo sai vihreän valon kuvattua. Hän tahtoo näyttää sen Atelle, mutta kukaan ei avaa ovea. Kun hän näyttää videon toisille, Minni huomaa jotain: Aten isä katoaa vihreään valoon!
Postimies Pate, Säsong 3
Kauan odotettu sirkusvierailu peruuntuu. Viherlaakson lasten pettymys vaihtuu iloksi, kun he alkavat puuhata omaa sirkusesitystään.
Kengulahti
Vauhdikkaita merenrantaseikkailuja, joissa sankareina ovat rantavahdeiksi kouluttautuvat koala Letti, vesinokkaeläin Jenna, kenguru Tomppa ja vompatti Eemeli. Nuorilla on ohjaaajinaan kengurut Keijo ja Senni, jotka opettavat liikkumaan vedessä.
Latela, Säsong 2
Taiteilija Anssi Kasitonni teettää kummankin Latelan tallin kanssa tilataidetta. Tehtävä alkaa autojen valitsemisella.
Maajussin luontokuvat, Säsong 1
Jostein käyttää rakentamaansa naamioitua lauttaa saadakseen täydellisen kuvan saalistavasta kalasääskestä. Hänen on maattava tuntikausia paikallaan ja odotettava oikeaa hetkeä. Maj-Lena ja paimenkoirat ovat valmiita kamppailemaan mestaruudesta, mutta miten kukin koira onnistuu vuorollaan? Kisan j...
Riistametsällä, Säsong 4
Syksyn jälkeen Jørgen ja Nikolaj matkaavat nyt pohjoiseen, sillä jostakin Ruotsin metsien kätköistä pitäisi saada saaliiksi hirvi. Niin ison otuksen ampuminen vaatii täydellistä keskittymistä ja mielenrauhaa.
Matkapassi
Erikoisjaksossa matkataan Etiopiassa, Keniassa, Sambiassa, Madagaskarilla, Etelä-Afrikan tasavallassa, Gabonissa, Kamerunissa, Nigeriassa, Nigerissä ja Kap Verdellä. Mitkä ovat maanosan pakolliset nähtävyydet?
Tanskalainen maajussi, Säsong 2
Frank lähtee katselemaan Ranskaa ja keksii ystävänsä Clauden kanssa hauskaa puuhaa. Kotona odottavat taas työt. Kasvihuoneeseen istutetaan tomaatintaimia ja verstaalle tuodaan höyläpenkki.
Ainutlaatuinen Uusi-Seelanti, Säsong 1
Matkan ensimmäisellä osuudella Griff reissaa 420 kilometriä Pohjoissaaren pohjoisimmasta kärjestä Aucklandiin. Reitti alkaa pyhästä paikasta nimeltään Cape Reinga. Välietapit ovat kaupunki Russell sekä hämmästyttävä Gibbs Farm Kaiparassa.
Søren Vesterin puutarha, Säsong 3
Søren suhtautuu intohimoisesti siihen, että puutarhoissa pitäisi olla enemmän taidetta. Hän lähtee Deep Forest Art Landiin tutkimaan, miten taide ja viheralueet voidaan yhdistää.
Kummeli, Säsong 7
Speedy ja Saku: lainaa omalla vastuulla! TV-kotilääkäri Mengele suorittaa Krankelle tuseerauksen! Rattopojilla on äärimmäiset keinot käytössä!
Kummeli, Säsong 7
Kalervon tilanne pahenee! Yllättävä verotarkastus saa Putkiliikkeen johtotroikan vatsat sekaisin! Voi sitä Ruususten arkea, wc:n ovi pysyy kiinni.
Au pairit Maltalla, Säsong 1
Vauhdikas Valma, pedantti Myy, lempeä Liisa ja tunteellinen Sinna hyvästelevät rakkaansa ja suuntaavat Maltalle. Kuinka nelikko sopeutuu toisiinsa ja uuteen kulttuuriin?
Au pairit Maltalla, Säsong 1
Ensikohtaamiset isäntäperheiden kanssa jännittävät. Nyt kysytään jokaiselta au pairilta aivan uudenlaista joustavuutta.
Yliopistollinen eläinsairaala, Säsong 1
Maya-kissa on kärsinyt oksentelusta jo pari kuukautta. Mayan kämppäkaveri, maatiaiskissa Oliverkin oksentelee apeana. Klinikalle klenkkaa myös Leksa, koiranpentu jonka takajalka ei toimi. Syytä ongelmaan haetaan neurologisilla tutkimuksilla.
Pikku Kakkonen
Katsellaan Susannan kanssa Pikkilän katras, Isot koneet, Anna ja ystävät, Korvamato, Suurenmoinen herra Kunkku, Super-Senja sekä Kotisaari.
Ainutlaatuinen Uusi-Seelanti, Säsong 1
Aucklandissa Griff välttää aamuruuhkan hyppäämällä vesitason kyytiin. Matkan varrella poiketaan kuumia lähteitä pulppuavassa Coromandelissa, White Islandin tulivuorisaarella sekä Taupon kaupungissa. Lopuksi saavutaan Wellingtoniin.
Kummeli, Säsong 7
Huumoria elävästä elämästä ja tuttuja hahmoja naapurista. Joko vihdoinkin, perintoä odotellessa? Nirunaru-veljekset autokaupoilla. Kouhian viimeiset eväät! Voi Ruususten arkea. Kalervo Jankko ratkeaa!
Leijonaunelma, Säsong 1
Espoolaisen Oscarin luisteluvalmentajalla on suuret odotukset pojan suhteen, joten harjoituksissa painetaan täysillä. William kertoo arjestaan, johon kuuluu paljon automatkoja ja kovia treenejä Jokereissa.
Leijonaunelma, Säsong 1
Maalahdessa Hemmingin perhe on kokoontunut juhlimaan juhannusta. Veljesrakkaus johtaa painiotteluun ja kiistaan siitä, kuka on maailman paras jalkapalloilija. William on hankkinut asunnon Helsingistä.
Leijonaunelma, Säsong 1
Pojille on kerrottu, ketkä osallistuvat ensimmäiselle maajoukkueleirille. Kahdella pelaajalla on kuitenkin ilmennyt huolestuttavia vammoja. Rasmus tuntee itsensä kuninkaaksi ja on matkalla kohti Vuokattia.
Leijonaunelma, Säsong 1
Pojat puhuvat siitä, mitä rakkaus merkitsee heille. Samalla he ovat ensimmäisen maajoukkueleirinsä loppusuoralla. Täällä heidän on tehtävä kaikkensa, jotta maajoukkuematka jatkuisi.
Leijonaunelma, Säsong 1
Rasmus saa Sundomissa puhelun kuuluisalta jääkiekkoilijalta. Leon tulee käymään, ja pojat ajelevat mopoillaan. Oscar pääsee vihdoin taas pelaamaan. William puolestaan on lähtenyt golfkentälle kaverinsa kanssa.
Leijonaunelma, Säsong 1
Kun sijoitusottelut pelataan Vierumäellä, kaikki ratkeaa. Nyt valitaan ne 44 pelaajaa, jotka pukevat ylleen maajoukkuepaidan. Pojat odottavat liikuntasalissa, kuulevatko he oman nimensä.
Au pairit Maltalla, Säsong 1
Sinna ei kykene rentoutumaan, Valmaa piinaa haju. Lapsiarjen työläys alkaa valjeta Liisalle ja Myy elää kaaoksessa.
Au pairit Maltalla, Säsong 1
Halloween tuo helpotusta, kun Sinnan perhettä huolettaa Ukrainan sota. Myyn mitta tulee täyteen. Valma turhautuu Tinderiin, Liisa kohtaa hurjan pelkonsa Maltan syrjäkujalla.
Pirjo, Säsong 1
Pirjo törmää puistossa vanhaan tuttuun.
Sorjonen, Säsong 2
Sorjonen jää virkavapaalle vaimonsa vuoksi. Keskellä päivää Lappeenrannan hiekkalinnalla ammutaan nuori mies. Tapauksen tutkimusjohtajaksi valitaan Niko Uusitalo.
The Lazarus Project, Säsong 2
Lazaruksen uusimmat tulokkaat joutuvat keksimään, miten päästään ulos katastrofista. Matka on sukellus pimeään joka heittää oman moraalikäsityksen romukoppaan.
How to Please
Irakilainen Wed Al-Asad juuttuu Suomen turvapaikkajärjestelmään. Hän yrittää parhaansa mukaan toteuttaa konemaisen labyrintin toiveita, mutta huomaa että sisäänpääsyä vaikeampaa on ulospääseminen.
Uutisikkuna
Uutisikkuna näyttää päivän tärkeimmät uutisaiheet, urheilutulokset ja tuoreimman säätiedotuksen.
POPULÄRA SÖKNINGAR